28.12.2016 Imatran klubitalo, Kamerakerho Ikkameran kokous, Jouni Sakari Kemppinen

Tilanne

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
2016-12-28 Näkymä Imatran Klubitalolle Joutsenonkadulta [ OM-D E-M10 + 14-42mm ], kuvaa rajattu, valkotasapaino korjattu ja terävöitetty Gimpissä. (C) Jomppa
Kamerakerho Ikkameran jäseniä kokoontui pohtimaan nykytilannetta ja visioimaan kevään 2017 toimintaa. Paikalla oli vastuuhenkilön lisäksi neljä kerhon jäsentä. Paikalla olleille jaettiin todistukset kerhoon osallistumisesta.

Tämän jälkeen katsottiin ”kuvakekkereihin” valmisteltu video projisoimalla se ’isolle näytölle’. Paljon on saatu aikaiseksi, vaikka paljon jäi myös tekemättä.

Seurantaraportti

Tämän jälkeen vastuuhenkilö esitteli Syksyn 2016 loppuraportin, josta luettavissa oli myös paperille tulostettu versio. Yksi kappale jää vastuuhenkilölle, yksi kamerakerhon mappiin ja tarpeen mukaan siitä tulostetaan kappaleita sidosryhmille. Ylläolevan linkin kautta sen voi lukea kuka tahansa. Annathan myös palautetta raportista yhteydenottolomakkeella. Kiitos.

Lisäksi käytiin läpi kamerakerhon sosiaalisen median mahdollisuuksia: Facebook, Google+, Google drive, Google sähköposti (ik.kamerakerho[at]gmail.com), Google kalenteri ja WordPress. Niiden oppiminen ja hyödyntäminen on yksi kerhon toiminnan kannalta oleellinen alue, kun halutaan näkyvyyttä parantaa ja vaikuttavuutta kehittää.

Avustushakemus

Sitten keskusteltiin Tukilinjalta saadusta 4.000,00 euron avustuksesta ja käyttämisestä. Saatu avustus toteutuu hankintoina tammikuussa 2017, ja siitä on vastuussa Imatran klubitalo. Laitteet jäävät Etelä-Suomen Klubitalo-osaajat ry:n (Eskot ry:n) Imatran Klubitalon omaisuudeksi ja niiden hankinta tehdään jostakin ’lähialueen’ liikkeestä. Käytännössä tämä tarkoittanee jotakin lappeenrantalaista isoa myymälää.

Avustushakemus pitää sisällään seuraavat laitteet ja ohjelmat, ja koko paketin arvioitu kustannus oli hakemuksen jättöhetkellä 4.220,31 €.

IMATRAN KLUBITALON KAMERAKERHO IKKAMERA HAKEE AVUSTUSTA SEURAAVIIN HANKINTOIHIN

  • ISO KAMERA (Valokuvaamisen opiskeluun)
    Canon EOS 700D + 18-55 IS STM + Sigma EOS 70-300mm f/4-5.6 DG
    Lexar 64GB SDXC Professional, muistikortti                   
    BENRO IT27 + IH1 TRAVEL ANGEL -JALUSTAPAKETTI
    Canon BG-E8 -akkukahva (550D/600D/650D/700D)
    CANON 10EG KAMERALAUKKU
    NISSIN I40 CANON SALAMALAITE
  • PIENI KAMERA (Opiskeluun siirryttäessä pokkarista järjestelmäkameraan)
    Olympus OM-D E-M10 Mark II + 14-42mm EZ + 40-150mm -järjestelmäkamera
    Lexar 64GB SDXC Professional muistikortti
    Olympus OM-D Messenger Mini -kameralaukku
  • VALOKUVASTUDIO LAITTEITA (Sisäkuvaus)
    Elinchrom D-Lite RX One (20844.2) -studiosalamasetti
  • MULTIMEDIATIETOKONE (Kuvan- ja videokäsittelyn opiskeluun)
    Asus M32CD -tietokone, Win 10, harmaa
    Asus VC279H 27″ -näyttö
    Microsoft Wireless Desktop 900 -näppäimistö ja hiiri
    Transcend StoreJet 25H3P 2 TB USB-kovalevy
    Kingston 128 GB DataTraveler 100 G3 USB 3.0 ‐muistitikku
  • KUVANKÄSITTELYOHJELMA  (Kuvan- ja videonkäsittelyn opiskeluun)
    Adobe Creative Cloud VALOKUVAUS

 

Tavoite

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
2016-12-28 Amaryllis klubitalon isossa neuvotteluhuoneessa [ OM-D E-M10 + 40-150mm 1:2.8 PRO], (C) Jomppa
Kerhon tulevaa toimintaa visioitiin miettimällä kevättä 2017. Valokuvaus on yksi keino tulla näkyväksi, eikä se tarkoita vain kuntoutujana vaan myös osaajana. Kamerakerho tarjoaa mahdollisuuden vaikuttaa yhteiskunnassa ja kehittyä valokuvaajana. Oppiminen on mukavaa, kun siihen on kiinnostusta ja yhteinen kiinnostuksen kohde synnyttää synergiaa.

Jalkautumista

Tammikuussa laitehankinnan jälkeen kannattaa kameroille laatia käyttöönottosuunnitelma ja opetusohjelma niin, että sen avulla voi saada ”kamerapassin”, eli luvan lainata kameroita omiin projekteihin tai käyttää niitä kuvausretkillä. Myös tietokoneen asennus ja käyttöönotto vaatii oman suunnitelmansa. Lisäksi kannattaa varata hyvissä ajoin  näyttelyn järjestämiseksi Imatran kirjastossa.

Helmikuussa näyttelyn järjestäminen voisi olla keskeinen tavoite. Näyttely voidaan toteuttaa ensiksi klubitalolla jo tammikuussa, josta sen voisi siirtää myös muualle. Näyttely voisi myös sisältää multimediaa valokuvien ja valokuvatarinoiden lisäksi.

Maaliskuussa kerhon toiminta käynnistetään aloituskokouksessa, jossa säännöt tarkistetaan, sovitaan talousarviosta ja siitä miten kerho hankkii rahoitusta esimerkiksi retkien järjestämiseen. Ideoina tuli esiin ’kohteiden’ markkinointi valokuvauksen kautta, josta esim. yritykset voisivat korvauksena rahoittaa kerhon toimintaa.

Kerho voinee myös tarjota palveluita (esim. passikuvaus) oman toimintansa rahoittamiseksi.

Lisäksi jäsenet voivat valita henkilökohtaisen teeman/projektin jota toteuttavat. Oma tavoite kannattaa määritellä henkilökohtaisessa alkukartoituksessa ohjaajan kanssa.

Yhteinen toimintasuunnitelma sisältää kuvausretket ja opetuksen yhdessä valituista oleellisista aiheista. Tällaisia ovat muunmuassa järjestelmäkameran perustekniikan syventäminen, oman kuvasilmän kehittäminen sekä keskustelutilaisuudet kuvasadon ja jonkun teeman (esimerkiksi kamerapelko) ympärillä. Lisäksi syksyn 2016 toimintasuunnitelmasta kannattanee poimia niitä kohtia, jotka jäivät käsittelemättä tai jotka muuten kiinnostavat edelleen (esimerkiksi ”Selfie-studion” ohjeistaminen).

Maaliskuussa kannattaa jo alustavasti miettiä seuraavan toimintajakson (syksy 2017) ohjelmaa, ja sen tarkentaminen pitäisi olla valmis ”kuvakarkeloissa” toukokuussa.

Toiminta

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
2016-12-28 ”Pyöröikkuna tulevaisuuteen”, kuva joulukaktuksesta kameraa pyöräyttämällä [ OM-D E-M10 + 14-42mm + Macro converter ], värit säädetty Gimpissä (C) Jomppa

Kuvausretket, kevät 2017

I) Maaliskuu: Etelä-Karjalan museo, Lappeenrannan linnoituksessa oleva näyttely (avoinna ajalla 22.10.2016–2.4.2017): Väri on valoa – Saimaalta itään värivalokuvin

Prokudin-Gorski teki ensimmäisen kuvausmatkansa Pietarista Suomeen vuonna 1903, neljä vuotta ennen ranskalaisten Lumièren veljesten värifilmikeksintöä Autochromea. Värifilmiä kehiteltiin useissa laboratorioissa, mutta Prokudin kiirehti ja loihti luonnolliset värit mustavalkofilmillä, sensaatiomaisella tekniikalla. — www.museot.fi

II) Huhtikuu: Imatran lähialueen luontokuvaus, esimerkiksi teemalla ’Vuoksi ja Saimaan syli’, kävelyretket Vuoksen ympäri, Imatran sataman alue, Lammassaari ym. Jokainen voi kuvata ja dokumentoida kohteita itse valitsemiensa teemojen näkökulmasta, esim. makrokuvaus, luontokuvaus, rakennukset, muutos ympäristössä jne. Lisäksi jokainen voi valita oman erityisen kaupunginosan, jossa toteuttaa kuvaustavoitteitaan.

III) Siikalahden retki toukokuussa. Tämän jälkeen kevätkausi 2017 päätetään vaikka jonkinlaisen yhteisen ”kuvakarkeloiden” tiimoilta. Tämä voi sisältää vaikka videoiden tekemistä, joka muutenkin voisi tulla lisänä kerhon toimintaan, kuten vanhojen valokuvien skannaus kirjaston digitointihuoneessa.

IV) Kesä- ja heinäkuu on parasta aikaa kuvata (esim. kukkia ja ötököitä), joten sillekin ’lepojaksolle’ jonkinlainen yhteinen teema kannattaa miettiä, niin että materiaalia mahdollisiin kilpailuihin osallistumiseksi, ja näyttelyjen materiaaliksi saadaan kokoon.

Kysymyksiä

Kuka ottaa vastuun kevään 2017 toiminnan pyörittämisestä? Miten kerhon jäsenet yhdessä saavat sovittua vastuista ja löytävät tekemisen ilon? Mitä klubitalon standardi #25 käytännössä tarkoittaa kerhon toiminnan kannalta? Miten oppimista ja kehittymistä seurataan ja kannustetaan? Voiko kerhon toiminta liittyä ’opinnollistamisen’ kehittämiseen? Mistä toiminta saa rahoituksensa? Voiko kerhoon kuulua muitakin kuin klubitalon jäseniä? Onko ulkopuolisten (itsenäisten toimijoiden) mahdollista osallistua esimerkiksi luentojen ja opetustilaisuuksien järjestämiseen? Maksetaanko niistä korvausta vai perustuuko toiminta vapaaehtoisuuteen? Mistä kerho saa rahoitusta toiminnalleen? Tarvitaanko lahjoituskameroita tai muuta tarpeellista? Kuinka paljon kerhossa voi olla aktiivisia jäseniä kerrallaan? Mitkä ovat jäsenkriteerit? Voiko kerhossa olla jäsenmaksu?

25. Klubitalo auttaa jäseniä pääsemään ammatillisiin ja koulutuksellisiin tavoitteisiinsa hyödyntämällä paikkakunnan koulutusmahdollisuuksia. Jos Klubitalolla on myös sisäistä koulutustoimintaa, siinä hyödynnetään merkittävästi jäsenten opetus- ja ohjaustaitoja. — Klubitalotoiminnan laatusuositukset

Jos keksit lisää kysymyksiä, joita kerhon kannattaa miettiä, tai tiedät vastauksia, ole hyvä ja ota yhteyttä Imatran klubitaloon.

Toimintakertomusta ei vielä ehditty yhdessä kasata, vaan se jäi syksyn 2016 vastuuhenkilön kirjoitettavaksi.

Suuri kiitos kaikille Ikkameran perustamiseen ja toimintaan osallistuneille syksyn 2016 tomintajaksolla.

Hyvää Uutta Vuotta 2017
Jouni Sakari Kemppinen

 

Mainokset